Kirjoituksen ensimmäisessä osassa todettiin, että kriittisellä kuuntelulla tarkoitetaan audiotuotannossa taitoa kuunnella analyyttisesti musiikkituotantoja niin, että huomioidaan sekä musiikillinen sisältö että tuotannon (äänityksen, miksauksen ja masteroinnin) tekninen toteutus. Kriittisen kuuntelun taitoa tarvitaan erityisesti miksaus- ja masterointiprosesseissa ja rohkenen väittää, että hyvä kuuntelutaito on audiotyöläisen ehkä tärkein työkalu.
Keskeiseen asemaan kriittisessä kuuntelussa nousevat mm.
Keskeiseen asemaan kriittisessä kuuntelussa nousevat mm.
- kuunteluympäristö, joka mahdollistaa häiriöttömän kuuntelun.
- tuotannon esteettinen analyysi.
- kappaleen rakenteen analyysi,
- sovituksen ja soitinten analyysi ja
- analyysi miksauksen äänikuvasta.
Nämä osa-alueet käsiteltiin kirjoituksen ensimmäisessä osassa. Tässä kirjoituksen toisessa osassa käsitellään muut keskeiset kriittisen kuuntelun osa-alueet.
Taajuusanalyysi
Taajuusanalyysillä tarkoitan taitoa eritellä eri soitinten tai äänten keskeiset taajuudet tunnistamalla toisaalta millä kaistanleveydellä ääni soi ja toisaalta mitkä ovat äänen keskeiset korostuvat taajuudet. Esim. bassorumpu voi soida hyvin laajalla kaistalla 30 Hz - 10 kHz, ja keskeiset taajuudet ovat rummun iskun keskitaajuus (n. 60 Hz) ja pedaalin osuma (1-4 kHz). Sähköbasso toisaalta kattaa helposti saman taajuusalueen kuin bassorumpu ja enemmänkin. Tämä on olennaista tietoa miksauksen kannalta. Instrumentit kilpailevat taajuuksista luonnostaan, samalla kun niiden pitäisi täydentää toisiaan ja muodostaa äänen kivijalka, rytmin ja harmonian perustaa kantava kokonaisuus.
Niinpä miksauksessa pyritään taajuuskorjaimiksi kutsutuilla työkaluilla muokkaamaan äänien taajuuksia niin, että keskeiset taajuudet eivät ole päällekkäisiä. Esim. basson taajuuksia saatetaan leikata alueella, jonka keskitaajuus on bassorummun keskeisin isku (n. 60 Hz).
Verkko on täynnä taulukoita, jotka havainnollistavat eri soitinten taajuusalueita. Riittääkö siis, että tutkii taajuudet taulukosta ja pyrkii välttämään päällekkäisyyksiä? Valitettavasti ei, tämä ei olisi edes mahdollista. Soitinten välillä on merkittäviä eroja siinä, miten ne käytännössä tuottavat taajuuksia. Äänitystekniikka on myös voinut vaikuttaa asiaan, samoin äänten prosessointi jne. Ja vaikka taulukoihin olisi luottaminen, ne eivät voisi kertoa, miten taajuuksia kannattaa muokata juuri tässä musiikkituotannossa optimaaliseksi kokonaisuudeksi. Tuotannoissa kun vaihtelee kaikki mahdollinen, sovituksista ja soittimista eri genrejen kliseisiin; hip-hopin basso-bassorumpu-yhdistelmän on tarkoitus kuulostaa varsin erilaiselta kuin vastaavat instrumentit perinteisessä jazz-tuotannossa.
Paras työkalu, mitä käyttää taajuusanalyysissä on siis omat korvat. Tarkoitus on oppia kuulemaan eri taajuuksia ja miten ne soivat eri soittimissa ja äänitekokonaisuuksissa. Tämä tapahtuu harjoittelemalla, esim. kuuntelemalla eri taajuuksista korostettua tai leikattua kohinaa ja vertaamalla sitä musiikkituotantoihin, joissa vastaavia alueita on korostettu tai leikattu. Kohinan avulla voidaan oppia kuulemaan, millainen vaikutus eri taajuuksien korostamisella tai leikkaamisella on musiikkiin ja yksittäisiin instrumentteihin. Taajuusanalyysin oppiminen on siis raakaa työtä. Luonnollisesti eri taajuusmittarit voivat olla käytännön miksaustyössä avuksi, mutta on virhe luottaa silmiin, kun tehdään tuotoksia, jotka on tarkoitettu korville.
Taajuusanalyysi
Taajuusanalyysillä tarkoitan taitoa eritellä eri soitinten tai äänten keskeiset taajuudet tunnistamalla toisaalta millä kaistanleveydellä ääni soi ja toisaalta mitkä ovat äänen keskeiset korostuvat taajuudet. Esim. bassorumpu voi soida hyvin laajalla kaistalla 30 Hz - 10 kHz, ja keskeiset taajuudet ovat rummun iskun keskitaajuus (n. 60 Hz) ja pedaalin osuma (1-4 kHz). Sähköbasso toisaalta kattaa helposti saman taajuusalueen kuin bassorumpu ja enemmänkin. Tämä on olennaista tietoa miksauksen kannalta. Instrumentit kilpailevat taajuuksista luonnostaan, samalla kun niiden pitäisi täydentää toisiaan ja muodostaa äänen kivijalka, rytmin ja harmonian perustaa kantava kokonaisuus.
Niinpä miksauksessa pyritään taajuuskorjaimiksi kutsutuilla työkaluilla muokkaamaan äänien taajuuksia niin, että keskeiset taajuudet eivät ole päällekkäisiä. Esim. basson taajuuksia saatetaan leikata alueella, jonka keskitaajuus on bassorummun keskeisin isku (n. 60 Hz).
Verkko on täynnä taulukoita, jotka havainnollistavat eri soitinten taajuusalueita. Riittääkö siis, että tutkii taajuudet taulukosta ja pyrkii välttämään päällekkäisyyksiä? Valitettavasti ei, tämä ei olisi edes mahdollista. Soitinten välillä on merkittäviä eroja siinä, miten ne käytännössä tuottavat taajuuksia. Äänitystekniikka on myös voinut vaikuttaa asiaan, samoin äänten prosessointi jne. Ja vaikka taulukoihin olisi luottaminen, ne eivät voisi kertoa, miten taajuuksia kannattaa muokata juuri tässä musiikkituotannossa optimaaliseksi kokonaisuudeksi. Tuotannoissa kun vaihtelee kaikki mahdollinen, sovituksista ja soittimista eri genrejen kliseisiin; hip-hopin basso-bassorumpu-yhdistelmän on tarkoitus kuulostaa varsin erilaiselta kuin vastaavat instrumentit perinteisessä jazz-tuotannossa.
Paras työkalu, mitä käyttää taajuusanalyysissä on siis omat korvat. Tarkoitus on oppia kuulemaan eri taajuuksia ja miten ne soivat eri soittimissa ja äänitekokonaisuuksissa. Tämä tapahtuu harjoittelemalla, esim. kuuntelemalla eri taajuuksista korostettua tai leikattua kohinaa ja vertaamalla sitä musiikkituotantoihin, joissa vastaavia alueita on korostettu tai leikattu. Kohinan avulla voidaan oppia kuulemaan, millainen vaikutus eri taajuuksien korostamisella tai leikkaamisella on musiikkiin ja yksittäisiin instrumentteihin. Taajuusanalyysin oppiminen on siis raakaa työtä. Luonnollisesti eri taajuusmittarit voivat olla käytännön miksaustyössä avuksi, mutta on virhe luottaa silmiin, kun tehdään tuotoksia, jotka on tarkoitettu korville.
 |
| Blue Cat'sin ilmainen taajuusmittari |
Headphone.comin blogissa voit ottaa ensituntumaa taajuuksien tunnistamiseen kohinaa kuuntelemalla.
Työkalujen ja efektien käytön analyysi
Miksauksessa voidaan käyttää lukemattomia erilaisia työkaluja (efektejä) äänten muokkaamiseen ja kriittisessä kuuntelussa pyritään tunnistamaan käytetyt efektit. Keskeisimmät työkalut ovat taajuuskorjain ja kompressori ja yleisiä efektejä ovat esim. kaiku, viive, muut aikapohjaiset efektit (flanger, phaser, chorus jne.), säröt, harmonisia kerrannaisia tuottavat efektit, stereokuvaa manipuloivat efektit, äänenkorkeutta ja/tai tempoa muokkaavat prosessorit ja lo-fi-prosessorit.
Prosessoreita on liikaa, jotta niitä pystyisi tarkemmin erittelemään yhden blogikirjoituksen puitteissa, joten tulenkin jatkossa omistamaan tärkeimmille prosessorityypeille omat kirjoituksensa. Tässä yhteydessä on vain syytä mainita, että taitava kriittinen kuuntelija pystyy kustakin instrumentista erottelemaan käytetyt prosessorit niiden tyyppiä ja parametrejä myöten. On siis selvää, että vaatii jälleen huomattavan määrän harjaannuttavaa kuuntelua ennen kuin erottaa jousikaikusimulaation levykaiusta ja lyhyen kaiun esiviiveen pidemmästä. Samalla nämä ovat merkittäviä työkaluja miksauksen syvyyden ja kolmiulotteisuuden tuottamisessa.
Virheiden identifiointi
On lukemattomia kohtia äänitteen tuotantoprosessissa, joissa ääniraitoihin saattaa tarttua ei-toivottuja ongelmia. Rumpalit lyövät rummun kanttiin tai jopa mikkiin, kitaran mikit surisevat ja vahvistin humisee puutteellisen maadoituksen takia, laulaja huohottaa sanojen välissä liiallisesti, esiaste yliohjautuu... helposti tai vaikeasti selvitettävää klikkausta, sirinää, surinaa ja särinää riittää. Taitava kriittinen kuuntelija tunnistaa yksittäisenkin ylimääräisen sekunnin murto-osan rasahduksen ja ymmärtää sen todennäköisen lähteen sekä miten virhe voidaan eliminoida.
Kokonaisuuden arviointi
Kriittisen analyysin pilkkomisen jälkeen tarkastellaan vielä kokonaisuutta: vastaavatko äänityksessä, miksauksessa ja masteroinnissa käytetyt ratkaisut kappaleen esteettisiä tavoitteita? Viestivätkö tuotannossa tehdyt ratkaisut samaa viestiä kuin kappaleen sanat, sävelet ja sovitus? Joskus tuotannon esteettinen intentio on kristallinkirkas. Tämä pätee usein nimenomaan hyvin ja ammattitaidolla toteutettuihin tuotantoihin, joissa kaikki osat sopivat saumattomasti yhteen; sanoja tai kappaleen tunnelmaa tukee rakenne, jota tukee sovitus, jota tukevat audiotuotannossa tehdyt ratkaisut.
Minustako kriittinen kuuntelija?
Tunnemme kaikki joukostamme puukorvia, joilla on hämmästyttävän heikko kyky kuulla musiikkia ja sen elementtejä (ks. esim. blogikirjoitus amusiasta).
Me kaikki muut voimme oppia kriittisiksi kuulijoiksi ja syventää huomattavasti ymmärrystämme musiikkituotannoista. Audiotyöläiselle tällainen valmentautuminen on välttämätöntä. Palaan myöhemmässä blogikirjoituksessa asiaan ehdotuksella siitä, millaisella harjoitteluohjelmalla itse kukin meistä voi systemaattisesti harjaannuttamalla korviaan syventää suhdettaan musiikkiin.
Miksauksessa voidaan käyttää lukemattomia erilaisia työkaluja (efektejä) äänten muokkaamiseen ja kriittisessä kuuntelussa pyritään tunnistamaan käytetyt efektit. Keskeisimmät työkalut ovat taajuuskorjain ja kompressori ja yleisiä efektejä ovat esim. kaiku, viive, muut aikapohjaiset efektit (flanger, phaser, chorus jne.), säröt, harmonisia kerrannaisia tuottavat efektit, stereokuvaa manipuloivat efektit, äänenkorkeutta ja/tai tempoa muokkaavat prosessorit ja lo-fi-prosessorit.
Prosessoreita on liikaa, jotta niitä pystyisi tarkemmin erittelemään yhden blogikirjoituksen puitteissa, joten tulenkin jatkossa omistamaan tärkeimmille prosessorityypeille omat kirjoituksensa. Tässä yhteydessä on vain syytä mainita, että taitava kriittinen kuuntelija pystyy kustakin instrumentista erottelemaan käytetyt prosessorit niiden tyyppiä ja parametrejä myöten. On siis selvää, että vaatii jälleen huomattavan määrän harjaannuttavaa kuuntelua ennen kuin erottaa jousikaikusimulaation levykaiusta ja lyhyen kaiun esiviiveen pidemmästä. Samalla nämä ovat merkittäviä työkaluja miksauksen syvyyden ja kolmiulotteisuuden tuottamisessa.
Virheiden identifiointi
On lukemattomia kohtia äänitteen tuotantoprosessissa, joissa ääniraitoihin saattaa tarttua ei-toivottuja ongelmia. Rumpalit lyövät rummun kanttiin tai jopa mikkiin, kitaran mikit surisevat ja vahvistin humisee puutteellisen maadoituksen takia, laulaja huohottaa sanojen välissä liiallisesti, esiaste yliohjautuu... helposti tai vaikeasti selvitettävää klikkausta, sirinää, surinaa ja särinää riittää. Taitava kriittinen kuuntelija tunnistaa yksittäisenkin ylimääräisen sekunnin murto-osan rasahduksen ja ymmärtää sen todennäköisen lähteen sekä miten virhe voidaan eliminoida.
Kokonaisuuden arviointi
Kriittisen analyysin pilkkomisen jälkeen tarkastellaan vielä kokonaisuutta: vastaavatko äänityksessä, miksauksessa ja masteroinnissa käytetyt ratkaisut kappaleen esteettisiä tavoitteita? Viestivätkö tuotannossa tehdyt ratkaisut samaa viestiä kuin kappaleen sanat, sävelet ja sovitus? Joskus tuotannon esteettinen intentio on kristallinkirkas. Tämä pätee usein nimenomaan hyvin ja ammattitaidolla toteutettuihin tuotantoihin, joissa kaikki osat sopivat saumattomasti yhteen; sanoja tai kappaleen tunnelmaa tukee rakenne, jota tukee sovitus, jota tukevat audiotuotannossa tehdyt ratkaisut.
Minustako kriittinen kuuntelija?
Tunnemme kaikki joukostamme puukorvia, joilla on hämmästyttävän heikko kyky kuulla musiikkia ja sen elementtejä (ks. esim. blogikirjoitus amusiasta).
Me kaikki muut voimme oppia kriittisiksi kuulijoiksi ja syventää huomattavasti ymmärrystämme musiikkituotannoista. Audiotyöläiselle tällainen valmentautuminen on välttämätöntä. Palaan myöhemmässä blogikirjoituksessa asiaan ehdotuksella siitä, millaisella harjoitteluohjelmalla itse kukin meistä voi systemaattisesti harjaannuttamalla korviaan syventää suhdettaan musiikkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti