Kuule, älä luule – kriittisestä kuuntelusta, osa 1/2

Äänituotannossa kriittisellä kuuntelulla tarkoitetaan taitoa

• kuunnella analyyttisesti musiikkituotantoja niin, että huomioidaan sekä musiikillinen sisältö että tuotannon (äänityksen, miksauksen ja masteroinnin) tekninen toteutus
• oppia muiden tekemistä onnistuneista ja epäonnistuneista ratkaisuista
• analysoida miksattava kokonaisuus ennen miksauksen aloittamista
• analysoida valmiiksi miksattu kokonaisuus ja identifioida ja eliminoida siinä olevat virheet

Kuten mikä tahansa muu taito, kriittisen kuuntelun taito saavutetaan harjoittelemalla. Kukaan ei synnynnäisesti erota bassorumpua lattiatomista, mutta useimmat meistä voivat oppia kuulemaan kriittisessä kuuntelussa eroteltavat asiat.

Kuunteluympäristö kuntoon

Ensimmäinen asia kriittisessä kuuntelussa on luoda kuunteluympäristö, joka mahdollistaa kappaleiden kuuntelun mahdollisimman pitkälti sellaisena kuin äänitteen tuottaja on sen tarkoittanut soivaksi. Tavallisessa olohuonekuuntelussa äänentoiston puutteet ja huoneen akustiset puutteet vääristävät äänitteen sointia.

Esimerkiksi basso voi hyvin dramaattisessa määrin ylikorostua tai toisaalta miltei hävitä kuuntelutilassa olevien akustisten ongelmien (erit. ns. seisovat aallot) vuoksi. Myös kuulokekuuntelu ja esim. äänitiedostojen pakkaaminen vääristää kuuntelua.

Niinpä kriittinen kuuntelu alkaa kuunteluolosuhteiden kuntoon laittamisella. Tämä taas edellyttää perehtymistä audioteorian ja akustiikan perusteisiin. Käytännössä laitteiden ja huoneen taajuusvasteet mitataan ja tarvittaessa vaihdetaan neutraalin kuuntelun mahdollistavaan ammattimaiseen kuuntelulaitteistoon. Lähes aina on tarpeen tehdä huoneen akustiikkaan muutoksia ääniheijastuksia hajottavilla ja ääniaaltoja imevillä muutoksilla.

Kappaleen esteettinen analyysi

Ennen kuin musiikkituotantoa aletaan eritellä teknisesti, on hyvä pohtia, mitkä ovat kappaleen esteettiset tavoitteet. Musiikissa on kuitenkin lopulta kysymys taiteesta ja ilmaisukselliset tavoitteet ratkaisevat koko toteutustavan. Joskus tavoitteena saattaa olla tehdä korviaviiltelevän ruma taidoteos, jolloin tuotannon tekniset ratkaisutkin myötäilevät tätä tavoitetta.

Mikä on kappaleen sanoma tai tarkoitus? Mitä tunnelmaa haetaan. Onko kappale leimallisesti jotakin genreä? Millaisia ovat genren konventiot? Mitkä ovat kappaleen koukut?

Esimerkiksi jazz-tuotantoa on vaikea arvioida, jos ei tiedä, miten tietyn aligenren jazzia tyypillisesti tuotetaan. Modernissa fuusiojazzissa käytetään huomattavasti main stream -jazzista eroavia tuotantokonventioita. On itsessään estettinen viesti, miten näitä konventioita on joko noudatettu tai rikottu. Niinpä yleissivistys eri musiikkigenreissä on myös välttämätöntä kriittisessä kuuntelussa.

Rakenteen analyysi

Teknisen tuotannon on myös tuettava kappaleen rakennetta. Jos esim. kappaleessa halutaan nostattaa tunnelmaa modulaatiolla, on todennäköistä, että modulaatio huomioidaan myös sovituksessa (esim. rumpuvälikkeet) ja teknisessä toteutuksessa (esim. volyymin nosto).

Kappaleesta on tarpeen tunnistaa ainakin sävellaji ja sen muutokset sekä rakenteelliset elementit (intro, säkeistö, kertosäe, instrumentaaliosuus, väliosa, välisoitto, loppusoitto).

Sovituksen ja soitinten analyysi

Mitkä soittimet esiintyvät sovituksessa ja missä järjestyksessä? Mitkä ovat soitinten roolit? Soittimet on tarpeen tunnistaa yksityiskohtaisella tasolla: ei riitä, että tunnistetaan kappaleessa rummut.

Mitä rumpuja kappaleessa on? Bassorumpu, virveli (auki vai kiinni), montako tomia, millaisia tomeja, hi-hat, montako ja millaisia symbaaleita? Onko perkussiosoittimia tai perkussiivisia luuppeja? Miten niitä on käytetty tai soitettu?

Viimeistään tässä kohtaa lienee selvää, että kriittinen kuuntelu tarvitsee harjoitusta. Ilman harjoitusta ei voi erottaa djembe-rumpua tablasta, kaksikelaisen basson ääntä yksikelaisesta, Stratocaster-tyyppistä kitaraa Telecaster-tyyppisestä tai Rhodes-pianoa Wurlitzerista. Kuitenkin rummun tai kitaran valinnalla on suuri merkitys äänikokonaisuuden muodostuksen kannalta.

Miksauksen äänikuva

Soitinten ja kappaleessa esiintyvien äänien tunnistamisen lisäksi on ymmärrettävä, miten ne on sijoiteltu äänikuvakokonaisuuden muodostamiseksi. Millä tasoilla (volyymi) eri soittimet soivat?

Miten ne on panoroimalla sijoiteltu vaakatasolla (vasen-oikea) äänikuvaan? Mikä on äänten korvin havaittava etäisyys toisistaan; ovatko jotkin äänet pinnassa tai lähempänä, kun toiset soivat taustalla tai kaukaisempina.

Äänikuva hahmotetaan kolmiulotteisena tilana, jossa äänet ovat joko pinnalla tai taustalla, lähellä tai kaukana ja vasen-oikea akselilla.  Ääni voi myös tulla tietystä varsin spesifistä pisteestä tai kattaa laajan alueen.

Niinpä analyysi äänikuvasta voi näyttää esim. tältä:

Blogin toisessa osassa käsitellään loput kriittisen kuuntelun osa-alueista: tajuusanalyysi, työkalujen ja efektien käytön analyysi, virheiden identifiointi ja kokonaisuuden teknis-estettinen arviointi.