Olen kirjoitellut parissa viime blogissa Trout Qt:n äänitteen tuotantoprosessista ja tulen myös jatkamaan näitä kirjoituksia. Tähän väliin on kuitenkin syytä touhottaa, että EP on nyt julkaistu nimellä 100% Live at Epämukavuustila. Olen upottanut oheen Soundcloud-soittimen, jotta voitte kuunnella biisejä lukiessanne taustatietoja niistä. Valmiina kuunteluun?
100% Live at Epämukavuustila by Trout Qt
EP:n avaa aiemmin Kuminakanana tunnettu kappale, jonka sävelsin Freak Guitar Camp 2006 -leirin inspiroimana kumina.org -bändille. Kappaleen kantavana ideana kaikessa lyhykäisyydessään on yhdistää eksoottisia tahtilajeja yhteen soljuvaksi kokonaisuudeksi. Halusin myös hyödyntää kierros kierrokselta kasvavia rytmisiä fraaseja, joita leirillä oli tahkottu jännittävien rytmiikoiden aikaansaamiseksi kitaraguru Mattias IA Eklundhin intialaisen musiikin herätyksen jälkimainingeissa. Kuulostaako kovin 70-lukulaiselta? :)
Tällainen kasvava fraasi kuullaan heti introssa ja se toistuu kappaleen puolenvälin välisoitossa. Nämä fraasit yhdessä muodostavat 13/8 tahtilajin, jonka rumpali Matti Kanerva saa svengaamaan vaivattoman kuuloisella tavalla. Matin ja basisti Jari Kokkosen songo-komppi svengaa komeasti myös läpi A-osien.
Kitaran halusin tuottaa hetkittäin ison ja liioitellun kuuloiseksi, inspiraationa Frank Zappan murskaavan isot yhden kitaran kitaravallit. Zappa on muutenkin soittoni esikuva. Zappa soitti räiskyvästi, rujosti, rumasti ja aina omaperäisesti ja anteeksipyytelemättä, polytonaalisesti ja polyrytmisesti hetkittäin bluesiin maadoittaen. Minä toivottavasti soitan kuten minä soitan. Muita kloonaavia soittoapinoita on maailmassa sen verran, että lisääkään ei tarvita.
Tässä friikeille nannaa historian hämäristä, eli Kuminakanan ensiesitys kumina.org -bändin käsittelyssä Semifinalissa vuonna 2007 (Ahmed Ahonen: sormiot, Matti Kanerva: rummut, Jukka Packalen: basso).
Toinen kappale on Kokkosen Les Paul. Käsitykseni mukaan kappale on sävelletty jo jurassisella kaudella, jolloin koulukaverit Kokkonen ja Kanerva ovat esittäneet sitä ensi kerran aamunavauksissa pelkällä balalaikalla ja puulusikoilla. Ymmärtääkseni tämän seurauksena fenno-ugrilainen kansa karkotettiin kaukaisen Volgan sumuisesta mutkasta kylmään pohjolaan. Myös omaa kouluhistoriaani on esityksessä läsnä: kappaleen fonisoolot ja perkussiot hoitava Fredrik Söderholm räjäytti tajuntani yläasteella lahjakkuudellaan ja jo silloin liittouduimme ensi kertaa tuottamaan yhdessä outoja musiikillisia elämyksiä. Erityisesti on jäänyt mieleen Fredin kodin hämärässä jamitettu Himalaya Suite, jota soitimme lankusta ja rautalangasta improvisoidulla kulosaarelaisella kansansoittimella sekä löysäkieliseksi viritetyllä banjolla. Ah.
Kappaleen kohokohta on selvästi Jari Kokkosen energinen bassosoolo - rankaise sitä bassoa, Jari, rankaise!
Kolmas kappale on Fredin säveltämä Mrs Shrink. Kappaleessa on minun korvaani jotakin kovin Weather Reportmaista. Takaperin soitetulta kuulostava melodia muuntuu virran lailla soljuvaksi huilusooloksi Kulosaaren Zawinulin käsittelyssä. Masan käsittelyssä hauskan pohjajaon saanut biisi palauttaa kuulijan myös perusasioiden äärelle: missä on ykkönen?
Neljäs biisi on allekirjoittaneen Bully Sleaze. Tämä kappale syntyi aikanaan pakon ansiosta, eli osana pikasävellyskilpailuja, joihin Fredin kanssa osallistuimme. Tarkoitus näissä peleissä on kasvattaa luovan aikaansaamisen määrää ja vähentää inspiraation odottelemiseen ja muihin sijaistoimintoihin kuluvaa aikaa. Tavoitteena on saada aikaiseksi kuudessa tai kahdessatoistatunnissa mahdollisimman monta kappaletta, oli lopputulos sitten miten hirveätä tuubaa tahansa. Noin neljännessä kilpailussa syntyi "Silly Blues" eli "Bully Sleaze", jossa on bluesin muotoa noudatteleva tahtilajeiltaan kikkaileva ja blues-skaalan sijaan fryygistä soundia flirttaileva melodia.
EP:n päättää free-veto Tampere Jazz Happening. Parhaan freen traditioiden mukaisesti edes biisin äänitystä ei ollut mitenkään suunniteltu, saati että biisissä olisi mitään etukäteen sovittua. Sain vain päähäni, että "nyt soitetaan Tampere Jazz Happening, vapaa veto" ja hetken rytmiryhmän kakoiltua soitto jo alkoi. Vaikka improvisaatio on soitettu kieli poskella, on jännittävää, miten rohkeasti heittäytymällä syntyy aina jokin metarakenne tai kaari, kun soittajat kuuntelevat toisiaan ja reagoivat toistensa soittoon.
Seuraavassa blogissa jatkan EP:n taustojen penkomista miksaus- ja julkaisuprosessin osalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti