Olen kirjoitellut parissa viime blogissa Trout Qt:n äänitteen tuotantoprosessista ja tulen myös jatkamaan näitä kirjoituksia. Tähän väliin on kuitenkin syytä touhottaa, että EP on nyt julkaistu nimellä 100% Live at Epämukavuustila. Olen upottanut oheen Soundcloud-soittimen, jotta voitte kuunnella biisejä lukiessanne taustatietoja niistä. Valmiina kuunteluun?
100% Live at Epämukavuustila by Trout Qt
EP:n avaa aiemmin Kuminakanana tunnettu kappale, jonka sävelsin Freak Guitar Camp 2006 -leirin inspiroimana kumina.org -bändille. Kappaleen kantavana ideana kaikessa lyhykäisyydessään on yhdistää eksoottisia tahtilajeja yhteen soljuvaksi kokonaisuudeksi. Halusin myös hyödyntää kierros kierrokselta kasvavia rytmisiä fraaseja, joita leirillä oli tahkottu jännittävien rytmiikoiden aikaansaamiseksi kitaraguru Mattias IA Eklundhin intialaisen musiikin herätyksen jälkimainingeissa. Kuulostaako kovin 70-lukulaiselta? :)
Tällainen kasvava fraasi kuullaan heti introssa ja se toistuu kappaleen puolenvälin välisoitossa. Nämä fraasit yhdessä muodostavat 13/8 tahtilajin, jonka rumpali Matti Kanerva saa svengaamaan vaivattoman kuuloisella tavalla. Matin ja basisti Jari Kokkosen songo-komppi svengaa komeasti myös läpi A-osien.
Kitaran halusin tuottaa hetkittäin ison ja liioitellun kuuloiseksi, inspiraationa Frank Zappan murskaavan isot yhden kitaran kitaravallit. Zappa on muutenkin soittoni esikuva. Zappa soitti räiskyvästi, rujosti, rumasti ja aina omaperäisesti ja anteeksipyytelemättä, polytonaalisesti ja polyrytmisesti hetkittäin bluesiin maadoittaen. Minä toivottavasti soitan kuten minä soitan. Muita kloonaavia soittoapinoita on maailmassa sen verran, että lisääkään ei tarvita.
Tässä friikeille nannaa historian hämäristä, eli Kuminakanan ensiesitys kumina.org -bändin käsittelyssä Semifinalissa vuonna 2007 (Ahmed Ahonen: sormiot, Matti Kanerva: rummut, Jukka Packalen: basso).
Toinen kappale on Kokkosen Les Paul. Käsitykseni mukaan kappale on sävelletty jo jurassisella kaudella, jolloin koulukaverit Kokkonen ja Kanerva ovat esittäneet sitä ensi kerran aamunavauksissa pelkällä balalaikalla ja puulusikoilla. Ymmärtääkseni tämän seurauksena fenno-ugrilainen kansa karkotettiin kaukaisen Volgan sumuisesta mutkasta kylmään pohjolaan. Myös omaa kouluhistoriaani on esityksessä läsnä: kappaleen fonisoolot ja perkussiot hoitava Fredrik Söderholm räjäytti tajuntani yläasteella lahjakkuudellaan ja jo silloin liittouduimme ensi kertaa tuottamaan yhdessä outoja musiikillisia elämyksiä. Erityisesti on jäänyt mieleen Fredin kodin hämärässä jamitettu Himalaya Suite, jota soitimme lankusta ja rautalangasta improvisoidulla kulosaarelaisella kansansoittimella sekä löysäkieliseksi viritetyllä banjolla. Ah.
Kappaleen kohokohta on selvästi Jari Kokkosen energinen bassosoolo - rankaise sitä bassoa, Jari, rankaise!
Kolmas kappale on Fredin säveltämä Mrs Shrink. Kappaleessa on minun korvaani jotakin kovin Weather Reportmaista. Takaperin soitetulta kuulostava melodia muuntuu virran lailla soljuvaksi huilusooloksi Kulosaaren Zawinulin käsittelyssä. Masan käsittelyssä hauskan pohjajaon saanut biisi palauttaa kuulijan myös perusasioiden äärelle: missä on ykkönen?
Neljäs biisi on allekirjoittaneen Bully Sleaze. Tämä kappale syntyi aikanaan pakon ansiosta, eli osana pikasävellyskilpailuja, joihin Fredin kanssa osallistuimme. Tarkoitus näissä peleissä on kasvattaa luovan aikaansaamisen määrää ja vähentää inspiraation odottelemiseen ja muihin sijaistoimintoihin kuluvaa aikaa. Tavoitteena on saada aikaiseksi kuudessa tai kahdessatoistatunnissa mahdollisimman monta kappaletta, oli lopputulos sitten miten hirveätä tuubaa tahansa. Noin neljännessä kilpailussa syntyi "Silly Blues" eli "Bully Sleaze", jossa on bluesin muotoa noudatteleva tahtilajeiltaan kikkaileva ja blues-skaalan sijaan fryygistä soundia flirttaileva melodia.
EP:n päättää free-veto Tampere Jazz Happening. Parhaan freen traditioiden mukaisesti edes biisin äänitystä ei ollut mitenkään suunniteltu, saati että biisissä olisi mitään etukäteen sovittua. Sain vain päähäni, että "nyt soitetaan Tampere Jazz Happening, vapaa veto" ja hetken rytmiryhmän kakoiltua soitto jo alkoi. Vaikka improvisaatio on soitettu kieli poskella, on jännittävää, miten rohkeasti heittäytymällä syntyy aina jokin metarakenne tai kaari, kun soittajat kuuntelevat toisiaan ja reagoivat toistensa soittoon.
Seuraavassa blogissa jatkan EP:n taustojen penkomista miksaus- ja julkaisuprosessin osalta.
keskiviikko 8. kesäkuuta 2011
perjantai 3. kesäkuuta 2011
Havaintoja tee-se-itse bändidemon tuottamisesta, osa 2
Edellisessä blogissa kuvasin Trout Qt:n tulevan EP:n äänitykseen liittyviä tekijöitä. Äänityksen jälkeen vuorossa on ollut miksaus ja biisien valmistelu nettilevitystä varten. Tässä muutamia huomioita miksausprosessista.
Keskeisimmäksi haasteeksi miksauksessa nousi odotetusti se, että äänitys on tehty yhdessä tilassa ilman mitään pyrkimystäkään estää eri instrumenttien vuotamista eri raidoille. Miksi sitten teimme näin? Syitä on oikeastaan kaksi: kustannukset ja soittomukavuus. Kustannuksia säästyy, kun ei tarvitse investoida ääntä eristäviin akustisiin elementteihin eikä kuunteluun. Myös mukavuus liittyy kuunteluun. Jos esimerkiksi kitara, basso ja koskettimet olisi soitettu DI:nä (ei vuotoja huoneeseen), olisi kaikilla ollut pakko olla laadukas monitorointi kuulokkeiden kautta. Järkevää kuulokemonitorointilaitteistoa meillä ei ennestään ole, eikä kukaan terve ihminen muutenkaan pidä kuulokkeet päässä soittamisesta. Näin oltaisiin kuitenkin saavutettu se, että ainoastaan rummut, perkussiot, huilu ja foni olisivat vuotaneet toistensa raidoille.
Meidän ratkaisussamme ilona on lisäksi bassojen ja kitaroiden vuoto. Mitä pahaa vuodoissa on? Äänten sijoittelu stereokuvassa on epämääräisempää, vuodot aiheuttavat vaiheongelmia ja raitojen editointi on käytännössä katsoen mahdotonta. On turha editoida pois hölmöimpiä fraaseja kitararaidoilta, jos se kuitenkin kuuluu muiden raitojen kautta hiljaisempana. 100% livenä soitettua musiikkia ei kuitenkaan tarvitse eikä kannatakaan erityisemmin editoida. Näinä yliprosessoitujen ja kaikista inhimillisyydestä riisuttujen listahittien aikana on hienoa taltioida bändi juuri sellaisena kuin se soi, virheineen kaikkineen.
Toki raidoille tehtiin editejä; poissa ovat turhat särinät ja pärinät ja päällä olevien mikrofonien vuoto silloin kun kukaan ei mikrofoniin ole mitään tuuttaamassa. Overhead-raidoista editoitiin esiin tomi-iskut, joita korostettiin parissa kappaleessa, ja kitararaitoja on tuplattu ja prosessoitu monin eri tavoin. Kitara taltioitiin vahvistimen mikityksen lisäksi DI:nä nimenomaan tätä mahdollisuutta silmälläpitäen. Mutta tämä on vain tervettä järkeä, jolla pyritään siihen, että taltio kuulostaisi niin hyvältä kuin se voi kuulostaa kunnioittaen livemeninkiä.
Se vuotaa sittenkin
Miten vuotojen kanssa pärjää miksatessa? Vaiheongelmiin on omat ratkaisunsa (ks. edellä linkitetty "Sound on Sound" -lehden artikkeli). Muilta osin keskeinen työkalu on tietyn db-kynnyksen alle jäävät äänet poisleikkaava kohinaportti (gate-prosessori, geitti). Tässä projektissa kävi ilmi, että geiteissä on eroa. Olen tottunut käyttämään Waveartsin Trackplug -prosessoria etenkin rumpujen perusprosessointiin, mutta ohjelmiston geitistä ei juuri ollut iloa puhallin- tai perkussiomikrofonin vuotoja tukkiesssa. Jos se poisti taustamelua, se vahingoitti myös jäljelle jääneen soittimen ääntä.
Trackplugin sijaan Pro Toolsin mukana tuleva oletus-gate teki huomattavan paljon siistimpää jälkeä, joka sopii erinomaisesti myös muihin kuin perkussiivisiin raitoihin. Ei siis välttämättä kannata hylätä gaten käyttökelpoisuutta yhtä työkalua kokeilemalla. Trackplugia terävämmän työkalun Pro Toolsin gate tekee ekspanderi-algoritmin ansiosta, joka ei kokonaan leikkaa taustameteliä, vaan ainoastaan vaimentaa sitä kompressiolla. Tämä säilyttää läpi päästettävän signaalin eheämpänä, ja vaikka vuoto ei poistu kokonaan, sen taso on niin matala, että muut äänet peittävät sen kuuluvista.
Miksauksen työkalut
Muita välttämättömiä prosessoreita työssä olivat Pro Toolsin oletus-EQ-prosessorit ja UA1176-kompressori, joita käytin lähes joka raidalla. Modulaatioefekteissä, kaiuissa, viiveissä ja filttereissä tässä materiaalissa loistivat AIR- ja Moog-prosessorit, jotka nekin ovat tulleet Pro Toolsin / Complete Production Toolkit 2:n mukana.
Master-raidan prosessoreita ovat joka kappaleessa miksauksen lopuksi lisätyt PSP VintageWarmer 2 -kompressori sekä Wavesin LinMB-monikaistakompressori ja L2-limitteri. Nämä ovat arvokkaita työkaluja jo sen takia, että ne kuormittavat koneen resursseja sen verran maltillisesti, että niitä voi käyttää master-raidoilla jo miksausvaiheessa. Master-prosessorien lisääminen jo mikauksen lopuksi on kätevää, koska se paljastaa miksausessa puutteita, jotka voi korjata samantien.
Seuraavassa EP:n tuotantoprosessia kuvaavassa blogissa käsittelen masteroinnin merkitystä nettijakeluun tähtäävässä tuotannossa ja kerron mitä hauskaa tapahtuu, kun päättää päivittää VST-prosessoreita Pro Tools -työasemassa kesken miksauksen. Etukäteisvihjeeksi: älä kokeile.
Keskeisimmäksi haasteeksi miksauksessa nousi odotetusti se, että äänitys on tehty yhdessä tilassa ilman mitään pyrkimystäkään estää eri instrumenttien vuotamista eri raidoille. Miksi sitten teimme näin? Syitä on oikeastaan kaksi: kustannukset ja soittomukavuus. Kustannuksia säästyy, kun ei tarvitse investoida ääntä eristäviin akustisiin elementteihin eikä kuunteluun. Myös mukavuus liittyy kuunteluun. Jos esimerkiksi kitara, basso ja koskettimet olisi soitettu DI:nä (ei vuotoja huoneeseen), olisi kaikilla ollut pakko olla laadukas monitorointi kuulokkeiden kautta. Järkevää kuulokemonitorointilaitteistoa meillä ei ennestään ole, eikä kukaan terve ihminen muutenkaan pidä kuulokkeet päässä soittamisesta. Näin oltaisiin kuitenkin saavutettu se, että ainoastaan rummut, perkussiot, huilu ja foni olisivat vuotaneet toistensa raidoille.
Meidän ratkaisussamme ilona on lisäksi bassojen ja kitaroiden vuoto. Mitä pahaa vuodoissa on? Äänten sijoittelu stereokuvassa on epämääräisempää, vuodot aiheuttavat vaiheongelmia ja raitojen editointi on käytännössä katsoen mahdotonta. On turha editoida pois hölmöimpiä fraaseja kitararaidoilta, jos se kuitenkin kuuluu muiden raitojen kautta hiljaisempana. 100% livenä soitettua musiikkia ei kuitenkaan tarvitse eikä kannatakaan erityisemmin editoida. Näinä yliprosessoitujen ja kaikista inhimillisyydestä riisuttujen listahittien aikana on hienoa taltioida bändi juuri sellaisena kuin se soi, virheineen kaikkineen.
Toki raidoille tehtiin editejä; poissa ovat turhat särinät ja pärinät ja päällä olevien mikrofonien vuoto silloin kun kukaan ei mikrofoniin ole mitään tuuttaamassa. Overhead-raidoista editoitiin esiin tomi-iskut, joita korostettiin parissa kappaleessa, ja kitararaitoja on tuplattu ja prosessoitu monin eri tavoin. Kitara taltioitiin vahvistimen mikityksen lisäksi DI:nä nimenomaan tätä mahdollisuutta silmälläpitäen. Mutta tämä on vain tervettä järkeä, jolla pyritään siihen, että taltio kuulostaisi niin hyvältä kuin se voi kuulostaa kunnioittaen livemeninkiä.
Se vuotaa sittenkin
Miten vuotojen kanssa pärjää miksatessa? Vaiheongelmiin on omat ratkaisunsa (ks. edellä linkitetty "Sound on Sound" -lehden artikkeli). Muilta osin keskeinen työkalu on tietyn db-kynnyksen alle jäävät äänet poisleikkaava kohinaportti (gate-prosessori, geitti). Tässä projektissa kävi ilmi, että geiteissä on eroa. Olen tottunut käyttämään Waveartsin Trackplug -prosessoria etenkin rumpujen perusprosessointiin, mutta ohjelmiston geitistä ei juuri ollut iloa puhallin- tai perkussiomikrofonin vuotoja tukkiesssa. Jos se poisti taustamelua, se vahingoitti myös jäljelle jääneen soittimen ääntä.
Trackplugin sijaan Pro Toolsin mukana tuleva oletus-gate teki huomattavan paljon siistimpää jälkeä, joka sopii erinomaisesti myös muihin kuin perkussiivisiin raitoihin. Ei siis välttämättä kannata hylätä gaten käyttökelpoisuutta yhtä työkalua kokeilemalla. Trackplugia terävämmän työkalun Pro Toolsin gate tekee ekspanderi-algoritmin ansiosta, joka ei kokonaan leikkaa taustameteliä, vaan ainoastaan vaimentaa sitä kompressiolla. Tämä säilyttää läpi päästettävän signaalin eheämpänä, ja vaikka vuoto ei poistu kokonaan, sen taso on niin matala, että muut äänet peittävät sen kuuluvista.
Miksauksen työkalut
Muita välttämättömiä prosessoreita työssä olivat Pro Toolsin oletus-EQ-prosessorit ja UA1176-kompressori, joita käytin lähes joka raidalla. Modulaatioefekteissä, kaiuissa, viiveissä ja filttereissä tässä materiaalissa loistivat AIR- ja Moog-prosessorit, jotka nekin ovat tulleet Pro Toolsin / Complete Production Toolkit 2:n mukana.
Master-raidan prosessoreita ovat joka kappaleessa miksauksen lopuksi lisätyt PSP VintageWarmer 2 -kompressori sekä Wavesin LinMB-monikaistakompressori ja L2-limitteri. Nämä ovat arvokkaita työkaluja jo sen takia, että ne kuormittavat koneen resursseja sen verran maltillisesti, että niitä voi käyttää master-raidoilla jo miksausvaiheessa. Master-prosessorien lisääminen jo mikauksen lopuksi on kätevää, koska se paljastaa miksausessa puutteita, jotka voi korjata samantien.
Seuraavassa EP:n tuotantoprosessia kuvaavassa blogissa käsittelen masteroinnin merkitystä nettijakeluun tähtäävässä tuotannossa ja kerron mitä hauskaa tapahtuu, kun päättää päivittää VST-prosessoreita Pro Tools -työasemassa kesken miksauksen. Etukäteisvihjeeksi: älä kokeile.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)