Rakkaudesta musiikkiin

Tarinointia musiikin tuottamisesta, kitaroinnista ja improvisoimisesta

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

ReValver - korvakarkkia ja harmaita hiuksia kitaristille

Kitaran äänittämisen keskeisin haaste on hyvien putkivahvistinsoundien saaminen tallenteelle. Perinteisesti tämä edellyttää hyvässä tilassa laadukkaiden vahvistinten luukuttamista kohtuuttomilla volyymeillä ja äänen kapturoimista talteen laadukkailla mikeillä ja etuasteilla. Puuha on paitsi vaikeata ja kallista, niin myös tila- ja naapurisyistä usein jopa mahdotonta kotiäänittäjälle.

Ratkaisua ongelmaan on haettu mm. ääntä eristävistä äänityskaapeista, pienitehoisista vahvistimista, jotka tuottavat laadukasta putkisoundia matalammilla (harvoin kuitenkaan tarpeeksi matalilla) volyymeillä, tehoa syövistä matalampia volyymeitä tuottavista keinokuormista ja mallintavista analogisista tai digitaalisista vahvistimista, jotka simuloivat putkivahvistinten soundia millä tahansa volyymillä. Erityisen suosittuja ovat kuitenkin olleet plugin-formaatissa olevat ohjelmistot, joilla voi muokata raakana tallennettua ns. DI-äänitettyä kitaraa tallennuksen jälkeen miksausvaiheessa ilman rajoituksia.

Olen kokeillut kaikkia em. vaihtoehtoja ja käytännössä löytänyt itseni eniten soveltamasta plugin-ohjelmistojen käyttöä. Esim. kumina.org-orkesterin kiitellyn Entropia-levyn kaikki kitarat on äänitetty DI-tekniikalla ja äänen prosessointi on tehty Amplitube ja Guitar Rig -ohjelmistoilla. Näiden lisäksi olen käyttänyt monien muiden ohella Digidesign Eleven sekä McDSP Chrome Tone ja Sans Amp PSA1 -ohjelmistoja. Vaikka ohjelmistojen käyttö erilaisiin rautaratkaisuihin verrattuna on helppoa ja halpaa, ja soundit ovat käyttökelpoisia, on lopputulos aina kuitenkin jättänyt sen verran toivomisen varaa, että "sen oikean" ratkaisun etsiminen ei ole kohdallani loppunut.

ReValver ja Pro Tools yhteen soppii, vai sopiiko?

Vahvistinvalmistaja Peaveyn kehutusta ReValver-ohjelmistosta on juuri ilmestynyt uusi versio MK III.V, joten oli aika ottaa siitä mittaa ja yllättyä niin positiivisesti kuin kielteisesti. ReValver löytyy kaikissa keskeisissä plugin-formaateissa (VST, AU, RTAS) ja sekä Windows- että OS X-alustoille. Ohjelmisto on myös varsin huokea, sentin vajaat 300 US-dollaria.

Ohjelmiston saa kätevästi ladattua verkosta ja asentaminen Maciin oli ongelmatonta, kunhan Peavey sai sähköpostipalvelinten ongelmien jälkeen toimitettua myös ohjelmiston aktivointikoodin. Ohjelmisto löytyi asennuksen jälkeen odotetusti Pro Toolsin plugin-valikoista.

Ensimmäinen positiivinen yllätys ohjelmistossa on, että vilkaisematta mitään manuaalia selkeästä käyttöliittymästä tietää heti, mitä tehdä. Efekti-moduuleita, vahvistimia ja kaiutinsimulaatioita pinotaan ylhäältä alas, ja kitarasignaali kulkee samassa järjestyksessä. Moduuleita voi siirtää hiirtä raahaamalla. Helppoa. Moduulien käyttöliittymät selittävät itsensä, jos yhtään on harrastanut kitarakamoja.

Toiseksi huomaa, että ohjelmiston ääni on erittäin laadukas: se reagoi dynaamisesti ja virheettä soittotuntumaan ja kitaran mikkeihin sekä volyymi- ja äänenväriasetuksiin.

Kolmanneksi alkaa kuitenkin tuska: tietokone alkaa ähistä resurssien pulaa ja Pro Tools heittää hanskat naulaan. Ongelma paljastuu tunnin ähellyksen, lukuisten buuttausten ja toiveikkaiden yrityksen jälkeen niin vakavaksi, että tuomio on selvä: ReValver ei toimi minun koneellani olevassa Pro Tools LE 8.0.3 -ohjelmistossa lainkaan.

Erityisen ikävää tämä on siksi, että koneeni on melkoinen tykki suositus-Maciin verrattuna. Koneessani on kaksi 2,26 GHz neliytimistä Intel Xeon -prosessoria ja 16 gigatavua muistia, ja silti kone tukehtuu siihen paikkaan, kun ReValverin aktivoi. Tarkkaan ottaen ongelma on se, että enimmilleen säädetty megatavun H/W-puskuri ei riitä, ja Pro Toolsiin käyttämiseen tarvittava Digi 003 -konsoli tiputtaa yhteyden, joten työskentelyä ei voi jatkaa. Oma osuutensa vyyhtiin on toki resurssisyöpöllä Pro Toolsilla, ja toivon, että päivitys versioon 9 helpottaa. Lisätietoa tästä seuraa siis myöhemmin. Huomionarvoista on kuitenkin, ettei mikään muu ohjelmisto ole saanut Pro Toolsia ja konettani yhtä sekaisin kuin ReValver.

Reaper niittää tulosta

Pro Tools -pettymyksen jälkeen päätin kokeilla ReValveria Reaper-ohjelmistolla, joka on Pro Toolsia huomattavasti kevyempi. Reaperissa ReValver toimii ainakin yksittäisenä instanssina mainiosti ja sen ominaisuuksista pääsee toden teolla nauttimaan.

Kokeilin luoda neljä erilaista, eri tarkoituksiin sopivaa soundia. Ensimmäisenä oli Pat Metheny -henkinen jazz-kitaran kuulas ääni. Käytin vanhaa Gibson Les Paul SG Custom 1961 -kitaralla vaatimattoman Edirol FA-66 -äänikortin avulla äänitettyä DI-raitaa testiaineistona. Sopiva vahvistinmalli Peavey Classic 30 löytyi nopeasti ja Impulse Response -tekniikalla tuotettu kaiutinsimulaatio täydensi sitä täydellisesti. Lisäsin hieman myös IR-tekniikalla tuotettua huonesimulaatiota ja viiveen, ja lopputulos on erinomaisen komea. Yhdestä plugarista sain siis irti kaikki tarvittavan, eikä raita vaatisi muuta kuin volyymiautomaation ollakseen valmis. Erinomaista. Kaikki ei kuitenkaan ollut täydellistä. Yritin lisätä signaaliketjun alkuun vielä Chorus-efektin, mutta se puuroutti ääntä merkittävästi.

Vastaavalla tavalla onnistuin joka tapauksessa tuottamaan menestyksekkäästi laulavan ja rouhean säröisen rock-kitarasoolosoundin, funk-komppisoundin sekä kevyesti blues-säröttävän Hendrix-henkisen Stratocaster-soundin. Kitarasignaalin peruslaadulla oli yllättävän vähän merkitystä, vaikka toki huippulaadukkaalla Millenia TD-1 etuasteella ja Mytek AD-muuntimella äänitetty materiaali sai vielä enemmän irti ReValverin loistavasta dynamiikasta.

Sanalla sanoen ReValverilla tuotettujen soundien laatu on paras, mitä olen saanut aikaiseksi kokeilemalla kaikkia tässä artikkelissa mainittuja tekniikoita, putkivahvistinten huudatus mukaanlukien.

Mutta miten suhtautua siihen, että ReValver on tällä hetkellä mahdoton käyttää Pro Toolsissa? Tuonko pelkät kitararaidat käsiteltäväksi Reaperiin? Tuntuu hankalalta, koska miksaus on iterointia, jossa kitarasoundeja joutuu muokkaamaan useissa kierroksissa pohtiessa niiden suhdetta kokonaisuuteen. Teenkö miksaukset kokonaan Reaperissa? En mielelläni, koska saan paremmat tehot irti Pro Toolsin työnkulusta. Ehkä päivitän Pro Toolsin versioon 9, toivon parasta, ja palaan asiaan.

1 kommentti:

  1. Niinhän siinä kävi, että Pro Tools 9 ei ratkaissut ongelmaa, joka jatkuu tismalleen entisenlaisena. Digi 003 heittää hanskat naulaan heti kun Reaperin aktivoi. Olen siis päätynyt hahmottelemaan työnkulkua, jossa käytän kitararaidat Reaperissa "ReValveroitavana". Aika näyttää tuleeko tästä järkevä käytäntö.

    VastaaPoista